Kävin tänäään tekemässä toiseksi viimeisen treenin tälle vuodella tämän hetkisellä kotisalillani täällä Joensuussa. Huomenna käyn vielä päättämässä tämän treenien syyslukukauden spinningissä, josta kiiruhdan sitten junalla, sillä matkustan huomenna Lappeenrantaan kotikotiin joulun(ajan)viettoon, joten salille palaan täällä päässä vasta ensi vuoden puolella.
Tällä viikolla olen muutenkin pohdiskellut hieman kulunutta syksyä nimenomaan treenien suhteen. Kuten olen aiemmin jossakin kohtaa maininnut, on treenattua tullut melko monipuolisesti. Lähinnä olen kuitenkin viihtynyt siellä spinning-salin puolella, jättäen näin varsinaisen lihaskunnon ja voiman vähemmälle. Tässä asetelmassa on siis korjattavaa ensi vuotta ajatellen.
Kokonaisuudessaan olen hyvin tyytyväinen menneeseen syksyyn treenien osalta. Motivaatio ja into on pysynyt korkealla koko syyspimeyden ajan ja treenikertoja on tullut viikkoon keskimäärin viisi, mikä on todella optimi juuri minulle. Vuoden vaihteen jälkeen alan sitten enemmän valmistautumaan ja valmistamaan itseäni tulevan kesän juoksujuttuihin, joita minulla on muutamia suunnitteilla. Tarkempia suunnitelmia kirjoittelen sitten vuoden vaihteen jälkeen, jahka ne itsellekin ensin kunnolla selkiytyvät.
/Essi
/Essi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti